IC FIN*Moutown Begemot, "Bege"

begeKun Meili kuoli, taloon jäi iso tyhjä kohta. Kun pentulistalle tuli musta kolli, jonka isoisä on Meili, ei ollut hirveän vaikeaa soittaa ja kysyä, onko se vapaana. Tai soitto meni ehkä pikemminkin niin, että "ihan sama onko se varattu vai ei, se on mun." Pari kertaa kävin pentuja katsomassa ja arvoin Begen ja sen veljen välillä, mutta lopuksi kissan pää ja luonne ratkaisi ja niin pentueen pienempi kolli muutti meille. Se oli tullessaan pelkkää luuta ja nahkaa (ei vissiin oikein pärjännyt ruokakisassa ja leikkiminen oli kivempaa), mutta äärimmäisen utelias ja luottavainen ja kaikkien kaveri. Se ei ollenkaan voinut käsittää, miksi Pörris ja Muru murisivat sille - sehän vain halusi leikkiä niiden kanssa.

Bege on koiramainen kissa; se hakee palloa, istuu ja varmaan kulkisi narussakin kuin koira, jos omistaja viitsisi mennä pakkaseen palelemaan sen kanssa. Se leikkisi mielellään kaikkien kanssa, mutta toistaiseksi sillä on intoa enemmän kuin järkeä, joten ainakaan ihan pikkupentujen kanssa sitä ei voi valvomatta päästää samaan tilaan. Isompien kissojen kanssa se painiikin sitten ihan huolta vailla, sillä ei tunnu ollenkaan olevan käsitystä siitä, että 5kg painavampi kissa voi helposti selättää sen pelkällä painoerolla - kimppuun vaan! Ego on selvästikin isompi kuin itse kissa... Kissaankin on toki saatu massaa lisää reilumman puoleisesti ja koko ajan koitan katsoa, että se saa parhaan mahdollisen ruoan, että se voi kasvaa geeniensä sallimiin maksimimittoihin. Sen isähän ei ole mikään jättikatti, vaikka suvusta kuulemma niitäkin löytyy.

Bege on toistaiseksi vain kissalan omassa käytössä, kunnes nähdään millaiseksi se kasvaa ja millaista jälkeä se jättää. Ensimmäiset pennut sille tulee varmaan syksyllä 2010 tai keväällä 2011.

Begen sukutaulu


Näyttelytuloksia

Pvm Paikka Luokka Tulos Tuomari
9.1.2010 SUROK/Helsinki, FIN 12 EX1 NOM Lena Nordström (SE)
27.3.2010 TUROK/Turku, FIN 11 EX1 Aliosa Romero (SE)
24.4.2010 RUROK/Helsinki, FIN 11 EX1 Tellervo Kass (FIN)
5.6.2010 ERY-STD/Hyvinkää, FIN 11 EX1 Charles Spijker (NL)
6.6.2010 ERY-STD/Hyvinkää, FIN 11 EX1 Minna Krogh (DK)
12.6.2010 KES-KIS/Jämsä, FIN 9 CAC Marjatta Koskenkangas (FIN)
13.6.2010 KES-KIS/Jämsä, FIN 9 CAC Anne-Gro Edström (N)
31.7.2010 SUROK/Helsinki, FIN 9 OH Kristiina Rautio (FIN)
22.8.2010 RUROK/Vantaa, FIN 9 CH Albert Kurkowski (PL)
30.1.2011 SUROK/Lahti, FIN 7 CACIB Geir Edvardsen (N)
3.4.2011 POH-KIS/Seinäjoki, FIN 7 xxx xxx
xxx xxx xxx xxx xxx

line

mari@karvanaaman.fi